Olen koulutettu hieroja, EAT / urheiluhieroja ja kuulun sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston Valviran rekisteriin. Tarjoan monipuoliset hierontapalvelut Jämsän keskustassa.
Haluan panostaa asiakaslähtöiseen palveluun ja pyrin kaikessa huomioimaan asiakkaani yksilölliset tarpeet mm. ikään, terveyteen ja fyysiseen kuntoon liittyen.
Klassisen ja urheiluhieronnan lisäksi käytössäni on monipuolisesti hieronnan erikoistekniikoita kivun hoitoon ja nivelliikkuvuuden edistämiseen sekä muita palveluita lihasten huoltoon – myös teippauksin.
Klassinen hieronta
Klassinen hieronta on hieronnan perinteinen muoto. Siinä käytetään erilaisia hierontaotteita sekä passiivisia venytyksiä, joilla voidaan vaikuttaa muun muassa lihasjännityksiin, verenkiertoon, nestekiertoon, lihasperäisiin kiputiloihin, kehon eri osien liikkuvuuteen sekä mielialaan.
Avaimet tarvelähtöiseen palveluun
Koulutettu ja hyvän kokemuksen omaava hieroja
Tutkintoni ja koulutukseni hieronta-alalta:
-
hierojan ammattitutkinto Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksesta vuonna 2010
-
hierojan erikoisammattitutkinto Pirkanmaan urheiluhierojakoulusta vuonna 2015
-
useita teippauskoulutuksia vuosina 2011–14
-
Dry Needling -koulutukset Basic 1 ja 2 vuosina 2017–18.
Jatkamalla koulutuspolkuani hierojan EAT-koulutuksella vuosina 2014–15 sain hyvän lisän ammattipätevyyteeni sekä valmiudet koulutusyhteistyöhön hieronnan asiantuntijatehtävissä.
Olen tehnyt v. 2016 lähtien hierojan työni ohessa yhteistyötä myös oppilaitosten kanssa hierojan ammattitutkinnon näyttötutkinnon arvioijana (arvioija työelämän edustajana) sekä koulutuksen aikaisessa oppimisen ohjaamisessa. Olen myös Koulutettujen Hierojien liiton ja Suomen Yrittäjien jäsen.
Urheiluhieronta
Aktiivisilla urheilijoilla ja kovaa treenaavilla liikkujilla lihashuolto on tärkeässä asemassa. Hieronnalla voidaan muun muassa tehostaa palautumista, valmistella kehoa kovaan rasitukseen, ennaltaehkäistä vammoja sekä hoitaa paikallisia ongelma-alueita.
Mobilisoiva hieronta ja nivelmobilisointi
Kokenut ja koulutettu hieroja voi hoitaa asiakkaitaan tehokkaasti mobilisoinnilla. Tällaisessa käsittelyssä huomioidaan nivelen ja nivelrakenteiden liike pehmytkudoskäsittelyn yhteydessä.
Faskia- ja triggerpistehieronta
Faskia- ja triggerpistehieronnat tehdään yleensä erillisenä hoitona, mutta ne voidaan yhdistää myös esimerkiksi klassiseen tai urheiluhierontaan. Faskiahieronnassa käsitellään sidekudoskalvoja, jotka ympäröivät koko kehoamme, ja triggerpistehieronnalla voidaan hoitaa kroonista kipua tehokkaasti.
Hinnasto
Hierontahinnat: | ||
Osahieronta | 30 min | 33 € |
Osahieronta | 45 min | 42 € |
Puolihieronta | 60 min | 50 € |
Kokohieronta | 90 min | 68 € |
Kokohieronta | 2 h | 88 € |
Sarjakortit: | ||
5 x 30 min | 160 € | |
5 x 45 min | 200 € | |
5 x 60 min | 240 € | |
5 x 90 min | 330 € | |
5 x 2 h | 430 € | |
10 x 30 min | 310 € | |
10 x 45 min | 390 € | |
10 x 60 min | 460 € | |
10 x 90 min | 640 € | |
10 x 2 h | 830 € | |
Lihastasapainokartoitus | 90 min | 80 € |
Kinesioteippaus | 25 € | Hinta / 20 min. Isommat teipaukset hierontahintojen mukaisesti. Hierontaan sisällytettynä ei erillistä veloitusta. | |
Urheiluteippaus | 25 € | Hinta / 20 min. Isommat teippaukset hierontahintojen mukaisesti. Hintaan voidaan lisätä materiaalikustannuksia. | |
Maksutavat Peruutukset | Korttimaksu, käteinen, ePassi hyvinvointi, Smartum hieronta ja Edenred hieronta. Sarjakortti on perhekohtainen ja maksetaan ostettaessa. Eläkeläisille ja opiskelijoille alennusta yksittäishinnoista (ei sarjakorteista) klo 9-14 varauksissa. Peruutukset viimeistään 1 vrk ennen varausta. Akuutissa sairaustapauksessa (esim. flunssa) voit peruuttaa samana päivänä. Ilmoittamatta jätetyt peruuntuneet varaukset veloitetaan täysimääräisinä. |